perjantai 23. lokakuuta 2015

Oppitunnit

Oppitunnit menevät koululla aina saman kaavan mukaan. Ensin on demotunti, jolloin opettaja valmistaa annoksen ja sen jälkeen oppilaiden vuoro kopioida annos.






Japanilaista leivontaa

Japanilaisessa leivonnassa panostetaan ulkonäköön kuten muussakin ruoan laitossa





Työharjoittelu art hotellissa

Pääsimme työssäoppimaan Art nimiseen hotelliin viikoksi. Kokemus oli erinomainen, mutta harjoittelu olisi saanut kestää vähän pidempäänkin. Tosin jo viikossa ehdin oppia kaikenlaista esimerkiksi veitsenkäytöstä.










Noboribetsu ja toya lake

Lähdimme käymään n. 100km päässä sapporosta ninja teema puistossa ja ms. Nambun toisessa kodissa. 




 
Pääsimme reissulla nauttimaan myös kuumista lähteistä ja saunasta.